Lewis Hamilton toivoo kaikkien pääsevän käsiksi FIA:n paljon odotettuun raporttiin – ”Kaikilla olisi parempi ymmärrys tapahtumista”

Mercedeksen F1-tähti Lewis Hamilton toivoo koko maailman näkevän FIA:n raportin viime kauden päätösosakilpailun tapahtumiin liittyen.
Mercedes vaati kaikkein kovaäänisimmin FIA:lta selvyyttä ja selityksiä Abu Dhabin GP:n loppuhetkien ratkaisuihin, jossa silloinen kilpailunjohtaja Michael Masi sovelsi F1-sarjan turva-autosääntöä saadakseen kilpailun vielä nopeasti käyntiin. Tämän seurauksena FIA lupasi aloittaa tapauksesta oman sisäisen tutkintansa.
Kansainvälinen autoliitto (FIA) paljasti jo viime viikolla raporttiinsa liittyen tekevänsä muutoksia kuninkuusluokan kilpailunjohdon rakenteeseen ja muun muassa viime kaudella kilpailunjohtajan tehtäviä hoitanut Masi sai lähteä.
Raportti kokonaisuudessaan esitetään FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvostolle 18. maaliskuuta aivan uuden F1-kauden kynnyksellä Bahrainissa. Hamilton kertoo, ettei hän itsekään ole kyseistä raporttia nähnyt ja toivoo kaikkien saavan nähdä sen.
– En ole nähnyt sitä. En tiennyt, että se oli vielä edes ulkona, kertoi Hamilton toimittajille PlanetF1 –sivuston mukaan.
– Olen innoissani päästessäni näkemään sen raportin ja toivottavasti kaikki saavat nähdä sen saadakseen ehkä vähän paremman kuvan kaikesta.
– Mielestäni tässä, kuten kaikessa muussakin on kyse ymmärtämisestä, missä olemme olleet, jotta voimme kaikki siirtyä eteenpäin, jatkaa seitsenkertainen mestari.
Abu Dhabin päätöskilpailussa vain Hamiltonin ja Red Bull -kuljettaja Max Verstappenin välissä olleet kierroksella ohitettavat ajatettiin pois, jolloin hollantilainen pääsi tuoreilla renkaillaan Mercedes-kuljettajan kimppuun.
Verstappen käytti tilanteen hyväksi, ja ohitti brittikuljettajan viimeisellä kierroksella ajaen uransa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen.
Hamilton otti kauden päätöksen jälkeen hetken happea omissa oloissaan ja hiljeni sosiaalisessa mediassakin täysin. Villeimmissä huhuissa puhuttiin jopa seitsenkertaisen mestarin uran päättämisestä, mutta Mercedes-tähti on vakuuttanut olevansa täydellä höngällä mukana jatkossakin.
Hamiltonin on tarkoitus hypätä jo huomenna keskiviikkona uuden W13-kilpurinsa puikkoihin, kun Barcelonan radalla Espanjassa käynnistyvät tulevan kauden ensimmäiset talvitestit.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat