Fernando Alonso odottaa innolla uuden aikakauden F1-kilpailuita – ”Tämän takia palasin F1-sarjaan”
Ranskalaisvalmistaja Alpine julkisti vuoden 2022 kilpurinsa maanantaina maailmalle. Samalla ääneen pääsivät tallin kuljettajat Esteban Ocon sekä Fernando Alonso.
Viime kaudella kuninkuusluokkaan palannut Alonso on puhunut paljon siitä, miten espanjalainen odottaa kauden 2022 sääntömuutoksia. F1-sarjan tavoitteena on parantaa kilpailemista ja tehdä autoista helpommin seurattavia.
Alonso pääsee tositoimiin uuden kilpurinsa kanssa Barcelonassa tällä viikolla.
– Palasin F1-sarjaan näiden sääntömuutosten takia. Olen odottanut näitä autoja jo puolitoista vuotta. Tiimi on tehnyt loistavaa työtä viimeisen vuoden aikana rakentaessaan tätä autoa, Alonso kommentoi maanantain tilaisuudessa.
– Olemme vaatineet, että autoja olisi helpompi seurata, erityisesti mutkissa. Aika näyttää auttavatko nämä säännöt siihen, mutta minä en koskaan sano ei jännittävälle kilpailulle.
– Sarja liikkuu oikeaan suuntaan myös radan ulkopuolella. Erityisesti kulukatto on hieno asia. Toivon tämän tuovan tiukempaa kilpailua, sillä tietyt tallit eivät voi vain ostaa itseään muiden edelle.
Alonson korkein sijoitus paluukaudellaan oli kolmas sija Qatarin GP:ssä. Alpine on ollut itsevarma uuden autonsa kehityksessä, mutta tallin uusi voimanlähde herättää huolta.
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille