Alfa Romeolta erikoinen ratkaisu – Valtteri Bottaksen uutta kilpuria ei nähdä edes ensimmäisissä talvitesteissä
Kuva: Getty Images
Helmikuu on tunnetusti aikaa, jolloin F1-tallit julkistavat tulevan kauden autonsa. Osa talleista tekee tapahtumasta suurenkin tilaisuuden.
Viime vuonna aikaisin oman kilpurinsa julkistanut Alfa Romeo ottaa mielenkiintoisen lähestymistavan oman kilpurinsa viralliseen paljastukseen tänä vuonna. Tallin auton lanseeraustilaisuus järjestetään 27.2, eli Barcelonan talvitestien jälkeen.
Tallin mukaan talvisessa Kataloniassa nähdään ”testiväritys”. F1-sarja teki alkuvuodesta päätöksen järjestää Barcelonan testit suljettujen ovien takana. Tallit sekä media pääsevät raportoimaan tapahtumista paikan päälle, mutta faneille ei ole luvassa edes realiaikaisia kierrosaikoja.
Sveitsiläistalli saa riveihinsä kaksi uutta kuljettajaa. 10 osakilpailua voittanut Valtteri Bottas siirtyy Mercedekseltä Alfa Romeolle monivuotisella sopimuksella. Hän saa rinnalleen F2-sarjassa viime vuosina ajaneen Guanyu Zhoun.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
