Sébastien Ogier tilittää F1-sarjaa Lewis Hamiltonin kohtelusta – ”Mestaruus ryöstettiin häneltä”

Kahdeksankertainen ralliautoilun maailmanmestari Sébastien Ogier uskoo, että Lewis Hamiltonin kahdeksas mestaruus ryöstettiin britiltä viime joulukuun Abu Dhabin GP:ssä.
Hamilton johti kilpailua aina viimeiselle kierrokselle saakka, ennen kuin sovellettujen turva-autosääntöjen auttamana Max Verstappen ohitti britin tyylikkäällä liikkeellä viimeisellä kierroksella. Sääntömuutoksesta noussut kohu on jatkunut joulukuun puolenvälin jälkeen.
Kilpailunjohtaja Michael Masin temppu jakaa mielipiteitä. Ogierin mielestä kyseessä oli täysi vääryys.
– Tulosta on varmasti vaikea hyväksy. Hän (Hamilton) on sitä mieltä, että mestaruus ryöstettiin häneltä ja näinhän siinä kävi, minä en pelkää sanoa sitä, Ogier kommentoi GPFans-sivuston mukaan.
– Minulla on paljon kunnioitusta Verstappenia kohtaan. Hän ajoi uskomattoman kauden, eikä hän ryöstänyt mestaruutta. Molemmat ansaitsivat sen, mutta Lewis oli edellä viimeisenä viikonloppuna.
– Ikävä kyllä hänen kannaltaan kilpailun lopussa ilmestyi se pahamaineinen turva-auto ja sitten he aloittivat uudestaan. Totuus on se, että hän olisi ollut hieno mestari, mutta se ryöstettiin häneltä viimeisellä kierroksella.
Hamiltonin jatko F1-sarjassa on kysymysmerkki. Britin sopimus jatkuu vielä kaksi vuotta, mutta Toto Wolffin kommentit sekä britin jatkuva hiljaiselo ovat asettaneet Hamiltonin F1-uran jatkumisen kyseenalaiseksi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa