Uransa Alfa Romeolle tiistaina aloittanut Valtteri Bottas jätti tunteikkaat jäähyväiset Mercedekselle sunnuntaina. Suomalainen oli todella pettynyt tallikaverinsa Lewis Hamiltonin menetetystä mestaruudesta Abu Dhabin GP:n jälkeen.

Brittikuljettaja menetti lähes koko kilpailun kestäneen johtonsa viimeisellä kierroksella yllättävän turva-autoepisodin jälkeen. Bottaksen mukaan hänestä tuntui kilpilun jälkeen, ihan kuin hän olisi itse hävinnyt maailmanmestaruuden.

– En ole ehtinyt vielä puhumaan kellekkään, mutta tietysti halusimme molemmat mestaruudet, Bottas kommentoi välittömästi kilpailun jälkeen Sky Sportille.

– Valmistajien mestaruuden nappaaminen jälleen on toki hienoa, mutta samaan aikaan se sattuu, että Lewis ei voittanut. Jopa minusta tuntuu siltä, että hävisin itsekkin maailmanmestaruuden.

– Olen todella pettynyt hänen puolestaan, sillä minusta hän ansaitsi voittaa. Hän otti loistavan lähdön, ajoi loistavan kisan ja sitten asiat muuttuivat sormia napauttamalla. Sellaista tämä laji toisaalta on. Joskus asiat osuvat kohdalleen, mutta tänään ei ollut meidän päivämme.