Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas suoritti viimeiset tehtävänsä viikonloppuna Mercedeksellä.

Suomalaiselle järjestettiin muun muassa näyttävät jäähyväiset tallin tehtaalla Brackleyssä. Mercedeksen Youtube-kanavalle ladatussa videossa Bottas sekä tallipäällikkö Toto Wolff käyvät yhdessä läpi nastolalaisen saavutuksia tallin väreissä. Video on otsikoitu Bottaksen viimeisenä Mercedes-videona.

Kaksikko pohtii esimerkiksi suomalaisen saavuttamia MM-pisteitä, valmistajien mestaruuksia, nopeimpia kierroksia ja eturivin startteja. Videolla Wolff hämmästeleekin Bottaksen eturivien starttien määrää, joka on 43.

Bottas itse on kommentoinut aikaansa Mercedeksellä epäonnistuneeksi, vaikkakin on jokaisena vuonna päässyt juhlimaan valmistajien mestaruutta.

– Olet niin paljon parempi kuin ajattelet, tunteilee Wolff.

Bottas aloittaa ensi kaudella uuden luvun urallaan, kun suomalaiskuljettaja siirtyy Alfa Romeon väreihin. Bottaksen paikan puolestaan Mercedeksellä ottaa Williamsilta loikkaava George Russell.

Koko Mercedeksen julkaiseman videon näet alta. Jos video ei näy, näet sen tästä.