Valtteri Bottaksen ensi kaudesta hyviä uutisia – tallipomolta lupaavia lausuntoja
Kuva: Getty Images
Formula 1 -talli Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur uskoo tallin pystyvän muutaman vuoden takaiseen vireeseen.
Kaudella 2018 Alfa Romeo keräsi valmistajien MM-sarjassa peräti 57 pistettä. Tämän ja edelliskauden aikana pisteitä on tullut yhteensä 19.
Alfa Romeon kannalta merkittävää on se, että Ferrari on tuomassa ensi kaudelle merkittävästi päivitetyn moottorin. Myös Alfa Romeolla on keskitytty nimenomaan ensi kauteen.
– Meidän on oltava säännöllisesti viimeisessä aika-ajossa. Se on merkittävä askel, mutta olemme keskittyneet kauden 2022 projektiin jo pitkään, koska lopetimme nykyisen auton kehittämisen jo vuoden 2020 lopussa, Vasseur sanoi Crashille.
– Ferrari on ottamassa myös merkittävän askeleen eteenpäin. Uskon, että voimme nousta kauden 2018 tasolle, ranskalaispomo enteili.
Alfa Romeo saa ensi kaudeksi kaksi uutta kuljettajaa, kun Valtteri Bottas korvaa Kimi Räikkösen ja kiinalaisdebytantti Guanyu Zhou ottaa Antonio Giovinazzin paikan.
LUE MYÖS:
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
- Sami Pajarin kausi ei olekaan ohi – kilpailee seuraavaksi Suomessa
- Valtteri Bottas rehellisenä Singaporen GP:n jälkeen – ”Hyvä että maaliin päästiin”