F1-kausi huipentuu tänä viikonloppuna Abu Dhabissa Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin mestaruustaiston finaaliin.

Useilla kuljettajilla on ollut pitkin kautta erilaisia erikoisvärityksiä kypärissään ja kauden päätöskilpailun tapojen mukaisesti, Abu Dhabissa useampi kuljettaja on panostanut päänsuojustensa spesiaalivärityksiin.

Uutisoimme jo aiemmin Kimi Räikkösen, Antonio Giovinazzin sekä Valtteri Bottaksen tribuuttivärityksen omaavista kypäristä. Alle listasimme muiden spesiaaliväritystä käyttävien kuljettajien upeat luomukset.

Lewis Hamiltonin käyttää Qatarin ja Saudi-Arabian GP:n tapaan sateenkaaren värejä omaavaa teemaa. Tosin päätöskilpailuun siihen on lisätty hieman enemmän ”bling blingiä”.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Red Bullin Max Verstappenilla ei muutoksia juurikaan ole, paitsi että hollantilaisen kypärän takaosaan on laitettu Hondaa kiittelevä teksti takaosaan. Honda lopettaa virallisesti moottoritoimittajan tehtävänsä tähän kauteen.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

McLaren-kuljettaja Lando Norrisille tehty luomus on kaikessa sekalaisuudessaan yksinkertaisesti upea.

Jos kuva ei näe, näet sen tästä.

Toinen McLaren-kuljettaja Daniel Ricciardo säväyttää myös värityksellään. Veikeän aussin päänsuojuksesta löytyy paljon värejä sekä glitteriä.

Jos esittely ei näy, näet sen tästä.

Säihkettä ja säkenöintiä tarjoilee myös Ferrari-kuljettaja Carlos Sainz värityksessään. Abu Dhabin iltavalaistuksessa espanjalaisen luomus näyttänee varmasti upealta.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Toisessa Ferrarissa kaasuttelee täysin uuteen suuntaan värityksensä kanssa mennyt Charles Leclerc. Vahvasti kotimaansa Monacon lipun värityksiä mukailevassa teemassa on isossa osassa teksti, rakkaus. Monacon lippukin sinne on istutettu.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Aston Martinin Sebastian Vettel tuo kypärässään esiin maailmanlaajuisesti tärkeitä asioita. Black lives matter, LGBTQ+, ja maahanmuuttaja-asiat ovat jalustalla ja tunnetusti tärkeitä asioita saksalaiselle, joita on työstettävä parempaan suuntaan.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Vettelin tallikaveri Lance Stroll juhlistaa uransa 100:tta osakilpailua. Väritys noudattaa pienellä kimalluksella samaa kaavaa, kuten aiemminkin ja esillä on näkyvästi merkkipaalua osoittava luku.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

AlphaTaurin Yuki Tsunoda ajaa viikonloppuna tulokaskautensa viimeisen osakilpailun. Japanilaiselta löytyy Red Bull -kuljettaja Verstappenin tapaan tribuuttia sekä kiitoksia Hondan suuntaan ja väritys on muutenkin kekseliäs omalla tapaan. Tsunodan väritys päätöskilpailussa on tavallaan vastakohta hänen koko kauden käyttämästään värityksestä.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Viimeisen kilpailunsa Williamsilla ennen Mercedes-pestiään ajavan George Russellin idea oli kekseliäs. Päänsuojukseen on maalattu tallin työntekijöiden tsemppiviestejä jatkoon ja lopputulos on varsin tyylikäs.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.

Haas-tallin Nikita Mazepin ei ole kuluvalla kaudella säväyttänyt suorituksillaan radan puolella, mutta kypärävärityksen puolesta ainakin Abu Dhabissa kilpaillaan kirkkaimmasta kruunusta. Kulta-punainen väritys pitää sisällään sitä kuuluisaa kiillettä, kimalletta ja säihkettä.

Jos kuva ei näy, näet sen tästä.