Kokeneelta kilpa-autoilijalta kritiikkiä Sergio Perezin hidastelulle – ”Tuo oli täyttä hevonpa*kaa!”

Red Bull -kuljettaja Sergio Perezin sunnuntainen puolustustaistelu Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan Abu Dhabin GP:ssä lähinnä ihastutti suurta yleisöä, mutta joitakin se myös vihastutti.
Yksi heistä on nelinkertainen Champ Car -mestari, sekä entinen F1-kuljettaja Sebastien Bourdais. 42-vuotias ranskalainen lyttää Perezin sunnuntaiset toimet täysin.
MM-kandidaatit Max Verstappen sekä Hamilton olivat jo tehneet ensimmäiset varikkokäyntinsä ja ero kaksikon välillä oli revennyt jo kymmenen sekunnin tuntumaan.
Perez jätettiin tarkoituksella radalle tekemään tiimityötä hollantilaisen hyväksi, jonka hän lopulta Red Bullin kannalta upeasti tekikin. Meksikolainen esti Hamiltonin ohitusyritykset muutamaan kertaan ja hidasteli brittiä tahallaan mutkaisilla osuuksilla, avaten Verstappenille mahdollisuuden kuroa eron kiinni.
– Luulin, että rakastatte kilvanajoa, mutta tuo oli hevonpaskaa, raivosi Bourdais Twitterissä.
– En voi ymmärtää, kuinka Perez voi olla tyytyväinen itseensä ja kuinka ihmiset taputtivat sille, mitä hän teki.
– Tahallaan hidastelu ja kaikkien mahdollisten likaisten temppujen käyttäminen estääkseen Hamiltonia. Tiimillä ei ole lainkaan urheiluhenkeä, jatkoi ranskalainen räyhäämistään sosiaalisessa mediassa.
Bourdais itse ajoi kuninkuusluokassa kausilla 2008-09 nimenomaan Red Bullin tukemana Toro Rossolla. Hänet tosin pudotettiin kesken kauden 2009, kun hänen tilalleen laitettiin espanjalainen Jamie Alguersuari.
Uransa menestyksen hedelmät jenkkiformuloissa kylvänyt ranskalainen ei kuninkuusluokassa yltänyt huippusuorituksiin. Bourdais keräsi F1-stinttinsä aikana kasaan vain yhteensä kuusi MM-pistettä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan