Kimi Räikkönen muistelee aikaansa kuumapäisen Juan Pablo Montoyan tallikaverina – ”Olemme naureskelleet sille jälkeenpäin”
Kuva: Getty Images
Uransa hiljattain päättyneeseen F1-kauteen lopettanut Kimi Räikkönen ehti ajaa kuninkuusluokassa monien eri tallikavereiden kanssa.
Yksi heistä oli kolumbialainen Juan Pablo Montoya, joka ajoi ”Jäämiehen” kanssa McLarenilla kaudesta 2005, kauden 2006 puolivälin tienoille saakka.
Suomalainen muistelee aikaansa kuumapäisyydestään ja aggressiivisuudestaan tunnetun Montoyan tallikaverina F1-sarjan Beyond The Grid -podcastissa. Räikköseltä udeltiin heidän yhteistyönsä sujuvuutta ja mahdollisia syitä sille, miksi kolumbialainen sai lopulta lähtöpassit jo kesken kautta 2006.
– Meillä oli todennäköisesti kuumempia hetkiä silloin, kun emme olleet tallikavereita, muistelee Räikkönen.
Kaksikko otti yhteen jo useaan kertaan Montoyan ajaessa Williams-tallissa vuosina 2001-2004.
– Se oli hyvä työsuhde. Lopulta jossain kisassa pari vuotta sitten näin hänet ja naureskelimme niille asioille, jatkaa Räikkönen.
– Näimme tietysti silloinkin, kun kokeilin NASCAR-juttuja vuonna 2011. Hän oli siellä kisaamassa Sprint Cupissa ja tuli antamaan minullekin muutamia vinkkejä ja neuvoja. Saimme hyvät naurut ja meille muodostui hyvät välit jälkikäteen.
Räikkösen ja Montoyan tallikaveruus tuli päätökseen kauden 2006 USA:n GP:ssä Indianapolisissa, kun molemmat olivat mukana ensimmäisten mutkien joukkokolarissa. Rytäkässä suomalaisselostaja Oskari Saarenkin tituleeraama ”Kolumbian ihmemies” antoi Räikköselle pusun takaapäin ja rytäkkä oli valmis.
Tässä kohtaa ei tosin tiedetty vielä, että kilpailu jäisi Montoyan viimeiseksi kuninkuusluokassa. McLarenin annettua lähtöpassit, siirtyi Montoya kisailemaan NASCAR-sarjaan sekä IndyCariin ja teki itse asiassa paluun McLarenin leipiin, ajaen tänä vuonna heille Indy 500 -kilpailussa.
Jotkut saattoivat noihin aikoihin luulla, että hiertymiä oli myös kuljettajakaksikon välillä. Räikkösen mukaan ongelmat olivat enemmänkin hänen ja McLaren-tallin välisiä.
– Se ei ollut paljon meidän kahden välistä, vaan enemmänkin hänen ja tiimin, sanoo kauden 2007 maailmanmestari.
– Työskentelimme hyvin yhdessä, eikä meillä mielestäni ollut sellaisia kuumentuneita tilanteita paljoakaan..ja kuten sanoin, nauroimme sille. Tietysti halusimme molemmat voittaa ja tehdä hyvää työtä.
– Sitten hänellä oli ongelmat olkapäänsä kanssa ja sitä sun tätä, joten se ei ollut helpointa. Mutta hän pystyy olemaan todella nopea, kehaisi Räikkönen entistä kilpaveljeään.
Montoya saavutti F1-urallaan seitsemän osakilpailuvoittoa, 13 paalupaikkaa sekä yhteensä 30 palkintopallisijoitusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella