Kilpailujohtaja paljastaa: Max Verstappen saattaa saada vielä rangaistuksen Brasilian tapahtumista
Formula 1:n kilpailujohtaja Michael Masi kertoo brittilehti Mirrorille, että Max Verstappen voi saada vielä rangaistuksen Lewis Hamiltonin ajattamisesta radalta ulos Brasilian GP:ssä.
Tuomaristo tutki tilanteen kilpailussa eikä päättänyt jakaa rangaistuksia. Tuomaristolla ei ollut esimerkiksi videokuvaa Verstappenin kypäräkamerasta, josta nähtäisiin hollantilaisen ratin liikkeet.
– Se on mahdollista ehdottomasti, Masi sanoo mahdollisesta raskauttavasta uudesta materiaalista, joka voisi muuttua rangaistukseksi.
– Kisan aikana meillä on vain sama materiaali, joka on lähetyksessä. Emme ole vielä saaneet lisämateriaalia, mutta olemme sitä pyytäneet.
Masin mukaan FIA tarkastelee vielä useita kuvakulmia tilanteeseen liittyen.
– Tarkistuksessa käytetään muun muassa suoraan eteenpäin kuvaavaa kameraa (Verstappenin ohjaamosta) sekä 360-asteen kameraa eli sellaisia, joita emme saaneet lähetykseen.
Masi ei ottanut kantaa siihen, että annetaanko mahdollinen rangaistus seuraavaan kilpailuun lähtöruuturangaistuksena vai aikasakkona Brasiliaan. Brasilian GP:n tuloksissa muun muassa viiden sekunnin aikasakko pudottaisi Verstappenin Valtteri Bottaksen taakse kolmanneksi.
LUE MYÖS:
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy