Fernando Alonson sekä Kimi Räikkösen viihdyttävä taisto puhuttaa Meksikossakin – suomalasikuljettajaa ei jälkipyykki kiinnostanut: ”Miksi olisin?”

F1-sarjan konkarit Kimi Räikkönen sekä Fernando Alonso tarjosivat kuninkuusluokan seuraajille viihdettä USA:ssa. Kaksikko kamppaili rajusti Austinissa, joka johti lopulta suureen kalapaliikkiin.
Alpine-leirin mielestä Räikkösen ohitus espanjalaisesta oli laiton, sillä Räikkönen kävi kamppailussa radan ulkopuolella. Tuomaristo kuitenkin linjasi, että Räikkönen työnnettiin ulos radalta Alonson toimesta.
Alonso kritisoi sarjan tuomaritoimintaa kovasanaisesti kilpailun jälkeen. Meksikossa espanjalainen ei jaksa enää vatvoa asiasta.
Sama pätee Räikköseen. Suomalaiskuljettaja ei nähnyt tilanteessa mitään väärää Austinissa, eikä mieli ole muuttunut.
– Ei siinä tapahtunut oikeastaan mitään. Minä hain ohitusta ja hän yritti puolustaa sitä. Eipä siinä oikein ole muuta kommentoitavaa, Räikkönen kertoi Autosportille
Suomalaiskuljettaja ei ole keskustellut asiasta myöskään Alonson kanssa.
– En ole, miksi olisin, Räikkönen töksäytti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa