Valtteri Bottaksen uusi tallikaveri ei olekkaan vielä tiedossa – tallipomo rauhoittelee huhumyllyä: ”Hänellä on tilaisuus, johon täytyy tarttua”
Kuva: Getty Images
Moottoriurheilun kuninkuusluokassa on tarjolla enää vain yksi paikka ensi kaudeksi.
Valtteri Bottaksen uusi talli Alfa Romeo ei ole vielä julkaissut aisaparia 32-vuotiaalle. Viime viikkoina on käynyt kuitenkin selväksi, että ykkösnimi Alfan istuimelle on kiinalaisnuorukainen Guanyu Zhou.
Ailahtelevista otteistaan F2-sarjassa huolimatta Zhou toisi lähes 30 miljoonan dollarin edestä sponsorirahaa talliin. Lisäksi kiinalaisessa on potentiaalia nousta F1-tason kuljettajaksi.
Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur haluaa kuitenkin rauhoitella tallinsa ympärillä vellovaa huhumyllyä. Ranskalaisen mukaan mitään ei ole päätetty. Vasseur on asettanut pallon erityisesti Antonio Giovinazzin nurkkaan.
Kolmatta kauttaan Alfalla ajava italialainen on vielä ehdolla ensi kauden kuljettajaksi. Vasseur kuitenkin haluaa nähdä kuljettajan, joka taistelee ajopaikastaan kaikin voimin,
– Meidän kannaltamme on hienoa se, että pallo on meidän käsissämme. Tiedämme kuskien olleen kontaktissa (meihin), Vasseru kommentoi The Racerin haastattelussa.
– Tämä on mahdollisuus myös Antoniolle osoittaa, että hän voi vielä kehittyä. Minusta tämä on mahdollisuus Antoniolle. Hän pystyy tekemään hyvää työtä autossa. Antoniolla on nyt edessä tilaisuus, johon hänen tulee tarttua.
Giovinazzi on loistanut tällä kaudella erityisesti aika-ajoissa, mutta kisavauhti on ollut todella heikkoa. Italialaisella on kasassa tällä kaudella vain yksi piste. Tallikaveri Kimi Räikkösellä puolestaan kuusi, vaikka ”jäämies” istuikin kaksi kilpailua sivussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä