Onko tässä lääke tulokaskuljettajan heikkoihin esityksiin? – Kotiin hankittu oma huippusimulaattori
Tulokaskuljettaja Yuki Tsunodan debyttikausi kuninkuusluokassa on ollut kaksijakoinen.
Japanilainen avasi kautensa vahvasti, mutta kauden edetessä virheet ovat lisääntyneet ja viime aikoina myös vauhdillisesti suoritustaso on ollut todella heikkoa.
AlphaTauri satsaa nuorukaiseen kunnolla ja aiemmin tänä vuonna Tsunoda muutti Italiaan lähelle tallin päämajaa, jotta hänelle saadaan istutettua F1-kuljettajan arkea ja rutiineja.
Italialaistalli kääntää kaikki kivet, jotta Tsunodalle saataisiin lisää vauhtia ja itseluottamusta autoonsa. Viimeisimpänä peliliikkeenä Tsunodalle on hankittu kotiinsa huippuluokan simulaattori, jolla japanilainen kykenee harjoittelemaan vieläkin ahkerammin.
– Olen ajanut runsaasti kierroksia, kertoo Tsunoda Motorsport.com -sivustolla.
– Se ei ole tietenkään samanlainen, jota Red Bull käyttää, mutta realistisin mahdollinen.
Tsunoda kertoo suurimman hyödyn tulevan simppelisti jo uusien ratojen opettelemisesta ja hän kykenee tiukalla hiomisella terävöittämään ajotyyliään.
– Edellisessä viidessä kisassa olen onnistunut tekemään tasaista jälkeä, mutta vauhti ja suorituskyky ei ole ollut vaaditulla tasolla, jatkaa nuorukainen.
– Toivottavasti pystyn parantamaan tulevana viikonloppuna ja olemaan kilpailukykyisempi, viittasi Tsunoda jo viikonvaihteen Turkin osakilpailuun.
Yuki Tsunoda on onnistunut tulokaskaudellaan tähän mennessä keräämään 18 MM-pistettä.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi