Kimi Räikkösen tallikaverin tulevaisuus on yhä pimennossa – ”Yritän vain tehdä parhaani tämän paineen alla”
Kuva: Getty Images
Antonio Giovinazzi voivottelee tilannettaan, jossa italialaisella ei ole mitään käryä tulevaisuudestaan.
Alfa Romeo -kuljettajan mukaan epätietoisuus on alkanut vaikuttaa jopa jo hänen ajamiseensa. Italialainen ajaa kolmatta kauttaan tallissa ja hänen penkkinsä on viimeinen paikka, joka on ensi kaudeksi varmistamatta.
Kuljettajaehdokkaita riittää hänen lisäkseen jonoksi saakka, eikä huhut tallin myymisestä Andretti Motorsportille helpota Giovinazzin polkua. Colton Herta on amerikkalaisostajaehdokkaan myötä uusin nimi listaan Guanyu Zhoun, Oscar Piastrin ja Theo Pourchairen lisäksi.
– Ei se tietenkään helppoa ole. Voitte kysyä saman kysymyksen kaikilta kuskeilta ja saisitte saman vastauksen, sanoi Giovinazzi toimittajille Austinissa.
– Sitä haluaisi tietää mitä ensi vuonna tekee, oli sitten täällä tai ei, jatkaa italialainen.
Giovinazzin mukaan tilanne ei ole kuitenkaan hänelle uusi, vaikkakaan ei missään nimessä ihanteellinen.
– Se ei ole ideaalista, mutta tilanne on tämä ja yritän vain tehdä parhaani paineen alla, sanoo Giovinazzi.
– Mutta kuten olen sanonut sen jo monta kertaa. Tämä on ollut aina tällaista ja ongelmani on ollut se, mitä teen ensi vuonna. Se on tilanne myös tällä kertaa.
– Ongelma ei kuitenkaan ole minun käsissäni, sillä en tee päätöksiä. Voin vain yrittää tuoda parhaita mahdollisia tuloksia, olla nopea ja sitten katsoa mitä Alfa Romeo päättää tehdä, puhui italialaiskuljettaja.
Antonio Giovinazzi on ajaa kolmatta täyttä kauttaan kuninkuuluokassa. Tallikaverinaan hänellä on ollut jokaisella kaudellaan suomalaiskonkari Kimi Räikkönen. Tiimin sisäisessä taistossa suomalainen johtaa italialaista pistein 6-1.
Alfa Romeolla on ensi kaudellakin suomalaiskuljettaja, kun Räikkösen jättämän aukon täyttää Mercedekseltä tiimiin hyppäävä Valtteri Bottas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”