Joutuiko Kimi Räikkönen oikeusmurhan kohteeksi Venäjän GP:ssä? Alfa Romeo jopa ilmoitti suomalaisen loppusijoituksen väärin
Image: Getty Images
Venäjän unohtumattoman GP:n jälkipuinti jatkui myös kilpailun jälkeen. Loistavan kisan viime metreillä hukannut Lando Norris ei saanut rangaistusta ylittäessään varikon sisääntulon sulkuviivan.
Kaudella on nähty useita vähemmän räikeitä tapauksia, joista on aina lätkäisty viiden sekunnin rangaistus. Rankkasateessa kuivan kelin renkailla liukastellut Norris yliampui varikolle sisääntulon kokonaan. Norris joutui kääntymään ympäri ja palaamaan varikolla.
Silti tuomaristo päätti antaa britille vain muistutuksen tilanteesta. Tapaus on aiheuttanut närkästystä erityisesti Alfa Romeo -leirissä. Norriksen rangaistus olisi pudottanut hänet sijalta seitsemän yhdeksänneksi. Tämä olisi nostanut Kimi Räikkösen kahdeksanneksi.
Alfa Romeo oli niin varma Norriksen rangaistuksesta, että he ilmoittivat Räikköselle hänen nousevan kahdeksanneksi välittömäksi kilpailun jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Tuomariston mukaan Norriksen teko ei ollut tahallinen tai ennakoitu sääolosuhteista johtuen. Alfa Romeon tallipällikkö Frederic Vasseur ei allekirjoita tuomariston päätöstä.
– Oli ikävää, mitä Landon kohdalla tapahtui. Hän ajoi loistavan viikonlopun. Mutta se, että olet hyvä tyyppi ei voi vaikuttaa rangaistuksiin. Sääntö on selvä, jos ylität valkoisen viiva, saat rangaistuksen, Vasseur tiuskaisi Motorsport.comille.
– Tämä sama tilanne on sattunut kymmeniä kertoja. Yuki Tsunoda tällä kaudella, Kimi viime vuonna Mugellossa ja Hamilton 2019 Hockenheimissa.
– Tuollainen tapaus näissä olosuhteissa on vielä vaarallisempi. Yukin pieni ylitys Itävallassa ei ollut turvallisuusriski. Hän ei hyötynyt tilanteesta mitenkään. Viime viikolla Landon hyöty oli jättimäinen.
– Hän joko saa rangaistuksen ja palaa varikolle, tai ajaa uuden kierroksen vanhoilla renkailla ja menettää yli 25 sekuntia. 5 sekunnin rangaistus ei olisi ollut tarpeeksi, ranskalainen päätti.
Alfa Romeo taistelee tiukasti kahdeksannesta sijasta valmistajien mestaruustaistossa. Williams johtaa tällä hetkellä 15 pisteellä.
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen kruunattiin mestariksi!
- Jari-Matti Latvala paljasti MM-rallit, joissa haluaisi ajaa ensi vuonna
- Red Bull -pomo myöntää teatterin F1-sarjan kulisseissa – ”Siitä tuli miesten välistä kukkoilua”
- Max Verstappen järjesti näyttävän takaa-ajon – nousi kaukaa kärjen takaa
- Tuttu rata havittelee paluuta F1-kisakalenteriin
- Max Verstappen jäi kauas kärjestä GT3-auton ratissa
- Lähde: Hyundain tulevaisuus rallin MM-sarjassa ratkeamassa
- Rallin SM-sarjaan historiallinen uudistus – ensi kaudella kisataan Suomen ulkopuolella
- Toto Wolff syyttää itseään Mercedeksen kohutilanteesta
- Red Bullin siivet katkeamassa: F1-sarja harkitsee rajua sääntömuutosta
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Lewis Hamilton ulos Ferrarilta? Nämä kaksi kuskia kilpailevat britin ajopaikasta
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”