Entinen F1-kuljettaja lyttää uuden sopimuksen saanutta Sergio Pereziä – nostaa Valtteri Bottaksen suoritukset jalustalle
Kuva: Getty Images
Viime sesongilla uransa parhaan kauden ajanut Sergio Perez on saanut osakseen kovasanaista kritiikkiä ensimmäisenä Red Bull -vuotenaan. Vaikka meksikolainen on onnistunut voittamaan osakilpailun, on hän silti jäänyt pahasti kärjen vauhdista useana viikonloppuna.
Ero valmistajien MM-taistossa on ollut Mercedes-kuski Valtteri Bottas. Suomalaiselta uupuu voitto tällä kaudella, mutta 32-vuotiaan tasaiset suoritukset ovat mahdollistaneet Mercedeksen johdon Red Bullia vastaan.
Tätä mieltä on ainakin entinen F1-kuljettaja Marc Sürer. Sveitsiläisen mukaan Perezin suoritukset eivät riitä, jos Bottas on sunnuntain kilpailussa meksikolaisen edessä.
– Hänen (Perezin) täytyy päästä lähemmäs kärkeä, jotta hän voisi vaikuttaa Mercedeksen strategiapäätöksiin. Bottas on yleensä kärjen tuntumassa, joten hän vaikuttaa Red Bullin ratkaisuihin, Sürer kommentoi F1.de:n YouTube-kanavalla.
– Bottas on voittotaistelussa mukana. Hän pystyy toimimaan tulppana ja suojata kärkeä, joten se ei ole säkenöivää, jos toinen nousee joukon hänniltä. Sitä ei koskaan tiedä nouseeko hän (Perez) edes mukaan kärkitaistoon.
Meksikolaisen ongelma on ollut ailahtelevuus aika-ajossa. Viime osakilpailussa Venäjällä tallikaveri Max Verstappen oli joukon hännillä, mutta silti Perez ylettyi vasta yhdeksänteen lähtöruutuun. Italiassa Perez oli hyvillä sijoituksilla, mutta pilasi palkintosijoituksensa turhalla rangaistuksella.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”