Murtunut Lando Norris otti täyden vastuun Venäjän GP:n lopun katastrofista – ”Luulin tekeväni oikein”

Dramaattinen Venäjän GP:n loppu oli erityisen karvas McLarenin Lando Norrisille. 21-vuotias brittikuski oli ajamassa uransa ensimmäiseen voittoon, ennen kuin taivaat päättivät avautua.
Lewis Hamiltonin kanssa taistellut Norris päätti jatkaa radalla olosuhteiden huonontuessa, mikä koitui nuorukaisen kohtaloksi. Norris menetti kaiken pidon radalla ja putosi lopulta seitsemänneksi.
McLaren suositteli Norrista pysähtymään aikaisemmin, mutta 21-vuotias kieltäytyi. Oletetusti kilpailun jälkeen itseään sättinyt Norris otti vastuun lopun tapahtumista.
– Olen todella pettynyt, itseasiassa pöyristynyt. Minä tein päätöksen pysyä radalla, vaikka tallin mielestä meidän olisi pitänyt pysähtyä. Luulin tekeväni oikein, Norris kommentoi Sky Sportsille.
– Mielestäni kaikki sujui hyvin ennen viime hetkiä. Tein virheitä, mutta pystyin pitämään Lewiksen takanani. Minusta olimme silti oikealla renkaalla Lewiksen mennessä varikolle, mutta sitten sade yltyi.
– Päätös oli vaikea, sillä kilpailu oli loppumassa. Jos kilpailua olisi ollut jäljellä 20 kierrosta, niin meidän ei olisi tarvinnut olla niin aggressiiviinen taktiikan kanssa. Nyt valitsimme väärin ja olen pettynyt. Aiomme tarkastella tilannetta uudestaan ja pitää huolen, että emme toista tätä, Norris päätti.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos