Olosuhteilla oli suuri vaikutus Valtteri Bottaksen saaman rangaistuksen kovuuteen
Kuva: Getty Images
F1-sarjan kilpailunjohtaja Michael Masi sanoo, että vallitsevat olosuhteet vaikuttivat Unkarin GP:n avauskierroksen kolareista annettuihin rangaistuksiin.
Radan pinta oli kostea ja kaikki kuljettajat lähtivät kilpailuun välikelin renkailla. Valtteri Bottas ja Lance Stroll sukelsivat ykkösmutkaan lähes identtisesti, jättäen yksinkertaisesti jarrutuksen liian myöhäiseksi ajautuen kilpakumppaneidensa kylkeen.
Molemmat kuljettajat saivat seuraavaan osakilpailuun viiden lähtöruudun rangaistukset. Masi sanoo, että jos samanlainen tilanne olisi tapahtunut kuivassa kelissä, olisi rangaistukset olleet huomattavasti kovempia, mutta liukkaat olosuhteet lievensivät tuomioita.
– Kyllä, sanoi Masi ytimekkäästi kysyttäessä olosuhteiden vaikutuksesta rangaistuksiin.
– Siksi voimme sanoa, että kuivalla kelillä samankaltaisesta tilanteesa olisi tullut kovempi rangaistus. Siihen perustuen se oli melko leikkaava tekijä, mutta silti oli selvää, että he olivat (Bottas ja Stroll) täysin syyllisiä tilanteessa.
Masi painotti vielä, että he miettivät aina mahdollisissa rangaistavissa tilanteissa itse tapahtumaa, eivätkä sen seuraamuksia. Häneltä kysyttiin, pitäisikö suuren vahingon aiheutuessa rangaistuksen olla myös suurempi.
– Kuten olen aiemmin sanonut, emme katso seuraamuksia, vaan tapahtumaa itsessään, sanoi Masi.
– Tässäkin tilanteessa tuomaristo katsoi vain tapahtunutta, eikä sen seuraamuksia.
– He voivat antaa kolmen, viiden tai kymmenen ruudun rangaistuksen. Varikolta starttaaminenkin on yksi vaihtoehto tai mitä tahansa, miten he arvioivat tilanteen, sanoi kilpailunjohtaja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”