Mitä ihmettä? – Parin vuoden takainen floppikuljettaja nähtiin Alfa Romeon puikoissa Hungaroringillä!

© Kuva: Getty Images

Entinen F2-kuljettaja Mahaveer Raghunatan ajoi tällä viikolla Alfa Romeolle F1-testiä Unkarin Hungaroringillä.

Kaksi vuotta sitten surullisen hitaasta vauhdistaan tunnettu intialainen etsii huhujen mukaan jälleen ajopaikkaa F2-sarjasta. Muhkean rahapussin omaavalle Raghunatanille ei vaan tahdo löytyä ottajia.

Raghunatan ajoi kaudella 2019 F2-sarjaa MP Motorsportin tallissa ja liian usein intialaisen vauhti oli sekuntitolkulla kilpakumppaneitaan hitaampaa. Hän keräsi myös rangaistuspisteitä jatkuvalla töhöilyillään sen verran, että kärsi niiden johdosta kauden aikana yhden kisan mittaisen kilpailukiellon.

F1-testi ajettiin Alfa Romeon kaudella 2019 käytetyllä C38-kilpurilla, jolla intialainen päristeli kunnioitettavat 71 kierrosta.

Jos twiitti ei näy, näet sen tästä. Artikkeli jatkuu.

Raghunatan ei ole ollut aktiivisesti moottoriurheilussa mukana parin vuoden takaisten tapahtumien jälkeen, joten F1-auton puikkoihin hyppääminen oli vähintäänkin yllättävää.

Intialainen ei ollut kuitenkaan ainut kuljettaja, joka pääsi myös ensimmäistä kertaa F1-auton makuun. Tällä kaudella F2-sarjassa mukiinmenevästi esiintynyt Theo Pourchaire hyppäsi niin ikään kauden 2019 Alfa Romeon ratin taakse.

Raghunatan ei vauhdillisesti säväyttänyt tälläkään kertaa, sillä Sauberin nuorten kuljettajien ohjelmaan kuuluva 17-vuotias ranskalainen oli lähes kaksi sekuntia kokeneempaa intialaista nopeampi.

 


TALLETA TÄNÄÄN 10€ JA SAAT 60€ PELIRAHAA!

1. Avaa pelitili Nordicbetille
2. Aktivoi bonus ja talleta 10€
3. Tilillesi lisätään 50€ ja voit hakea voittoja yhteensä 60 eurolla

K18 | S & E voimassa | Pelaa vastuullisesti – Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima MGA/CRP/108/2004