Missä Valtteri Bottaksen ura jatkuu? – ”Näemme seuraavien viikkojen aikana mitä tapahtuu”
![F1 Grand Prix of Spain – Previews](https://www.suomif1.com/app/uploads/2021/05/getty_bottaspressi20210605-632x421.jpg)
Valtteri Bottaksen managerilla Didier Cotonilla on kädet täynnä töitä seuraavian viikkojen aikana.
Suomalaiskuljettajalle pitäisi saada solmittua jatkopahvia Mercedekseltä ja mikäli se ei onnistu, on nastolalaiselle löydettävä muualta ajopaikka ensi kaudeksi.
Bottas kertoo, ettei hänen viime viikonlopun kardinaalimoka Unkarin GP:n ensimmäisessä mutkassa tule vaikuttamaan hänen mahdollisuuksiinsa jatkaa saksalaistallissa.
– Yksi kisa ei vaikuta mihinkään. Näemme seuraavien viikkojen aikana mitä tapahtuu, sanoo suomalainen.
Suomalaisen kannalta käsikirjoitus noudattelee jo tuttua kaavaa. Tulosta täytyisi tehdä, jotta Mercedes voisi jälleen kerran kiinnittää Bottaksen ainakin yhdeksi kaudeksi. Tuloksista puheen ollen, on kuluva kausi ollut Mercedes-kuljettajalle pettymysten täyteinen. Bottas sanookin, ettei ensimmäinen puolisko ole mennyt niin kuin hän oli ajatellut.
– Ei ole mennyt hyvin. Sentään muutamissa kisoissa ennen Unkaria tuntui siltä, että alkoi olla vähän positiivista trendiä podium-sijojen ja hyvien pisteiden myötä, sanoi Bottas.
– Mutta nyt minulla on kolme keskeytystä, joka on aika paljon. Iso kasa pisteitä valunut hukkaan, joten se ei ole hyvä juttu.
– Vielä on puolet kisoista jäljellä ja jatkamme matkaa. Ainakin tiiminä meillä on sentään enemmän pisteitä kuin Red Bullilla, pohti suomalainen.
Bottakselta kysyttiin mahdollisia vaihtoehtoja, joita hänen managerinsa on hänelle antanut, sillä Didier Coton nähtiin Unkarin varikoilla ahkerasti pyörimässä.
– En voi kertoa mitään, mutta he tekevät kovasti töitä, sanoi Bottas.
Valtteri Bottas on F1-kalenterin ensimmäisen puolikkaan jälkeen MM-pisteissä neljäntenä. Kausi jatkuu kuluvan kuun lopulla Belgian Spassa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- McLaren jyräsi Unkarin GP:n aika-ajoissa – raju ulosajo aiheutti keskeytyksen avausosiossa