Lähde: Formula 1 julkistamassa uuden kisakalenterin loppukaudelle – tällaisia muutoksia luvassa
Kuva: Getty Images
Formula 1 -sarja on aikeissa julkistaa uudistetun kisakalenterin loppukaudelle. Asiasta uutisoi Racing News 365 -sivusto.
F1-kausi on muuttunut syksyn osalta paljon useiden peruutusten takia. Kalenterista viimeisimpänä ovat pudonneet pois Japanin ja Australian kisaviikonloput.
Tämän lisäksi Turkin GP siirrettiin jo aiemmin syksylle kesäkuulta.
Racing News 365:n mukaan uudessa kalenterissa Euroopan kilpailut pysyisivät nykyisillä paikoillaan, mutta Turkin GP siirtyisi myöhemmälle syystalveen. Turkin GP oli määrä ajaa viikko Venäjän GP:n jälkeen, mutta maan karanteenisäännökset estävät sen.
Tämän lisäksi Meksikon ja Brasilian kilpailut siirtyisivät viikolla eteenpäin marraskuussa. Amerikan kilpailujen jälkeen kausi jatkuisi kolmannella kisaviikonlopulla putkeen. Kisaa ei ole vahvistettu, mutta RN 365:n mukaan on mahdollista, että Qatar saisi tuon kilpailun itselleen.
Marraskuun jälkeen olisi viikon tauko. Tauon jälkeen kausi päättyisi Saudi-Arabian ja Abu Dhabin kisaviikonloppuihin joulukuussa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Meksikon aika-ajoissa huippujännittävä päätös – Ferrari lähellä jättisensaatiota
- McLaren-kuljettaja joutui äkillisesti sairaalaan Meksikon harjoitusten jälkeen
- F1-konkari kertoo Mika Häkkisen erikoisesta taidosta Michael Schumacheria vastaan – ”Vain hän pystyi siihen”
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden

- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden