Mercedeksen Valtteri Bottas ei ollut tyytyväinen Britannian GP:n kolmanteen sijaansa.

Kolmas sija tuli viikonlopun aikana erittäin tutuksi, sillä perjantain aika-ajoissa, sprinttikilpailussa sekä pääkilpailussa suomalainen sijoittui kolmanneksi.

Startit olivat Bottaksella vaisuja tänä viikonloppuna ja Mercedes-kuljettaja menetti punaisten lippujen jälkeisessä uusintalähdössä avausmutkaan mennessä sijoituksen, joka haittasi mahdollisuuksia haastaa tänään voitosta.

– Startit olivat heikko kohtamme. Molemmissa starteissa, kuten Lewisilla (Hamilton) eilen renkaat vain sutivat, sanoi suomalainen tuoreeltaan kilpailun jälkeen.

Bottaksen strategia ei toiminut ja suomalainen vihjasikin olleensa vain pelinappulana auttaessaan Hamiltonia nappaamaan kilpailun voiton.

– Minun piti reagoida Lewisin pysähdykseen ja me pysähdyimme ihan liian aikaisin, joten autoimme vain hänet voittoon tänään, sanoi suomalainen.

Kilpailun loppupuolella Hamilton ajoi Bottaksen kiinni ja suomalaista pyydettiinkin päästämään mestaruudesta taisteleva tallitoveri edelleen.

– Tiiminä saavutimme todella hyvät pisteet, purkitti Bottas viikonlopun diplomaattiseen tyyliinsä.

Valtteri Bottas nousi kolmannen sijansa myötä MM-pisteissä neljänneksi. Matkaa kolmatta sijaa hallussaan pitävään Lando Norrisiin on enää viisi pistettä.