Sergio Perez katuu Itävallan GP:n ajoliikkeitään – ”Tuo ei ole tapani ajaa kilpaa”

Red Bull -kuljettaja Sergio Perez oli Itävallan GP:ssä monessa mukana.
Kolmannesta ruudusta matkaan lähtenyt meksikolainen oli kolme kertaa kyseenalaisissa tilanteissa mukana ja tuomaristo lätkäisi Perezille yhteensä kymmenen sekuntia aikasakkoa kilpailun aikana.
Ensimmäisessä tilanteessa Red Bull -kuljettaja oli ottavana osapuolena, kun turva-auton jälkeisessä uusintalähdössä Perez lähti yrittämään ohitusta McLarenin Lando Norrisista. Norris piti tiukasti linjansa ja pakotti meksikolaisen ajautumaan hiekalle.
Norrisille lätkäistiin viiden sekunnin aikasakko, joka asetti käytännössä riman kilpailun muille tilanteille.
Myöhemmin kilpailun aikana Perez puolustautui Charles Leclercin ohitusyrityksiltä pakottaen monacolaisen kahdesti radan ulkopuolelle, vaikkakin jälkimmäisessä tilanteessa syy saattoi olla enemmän Leclercin huimapäisyydessä, kuin Perezin rumassa ulos ajattamisessa. Tuomaristo antoi siis meksikolaiselle kaksi viiden sekunnin aikasakkoa, joka pudotti Red Bull -kuljettajan ruutulipulla viidenneltä sijalta kuudenneksi.
Perez puhui kilpailun jälkeen tilanteistaan Sky Sportsin kanssa.
– Oli ensimmäinen kierros ja mielestäni siinä mentiin yli rajojen, sanoi Perez tilanteesta Norrisin kanssa.
– Lando pääsi pälkähästä. Hänelle ei tullut mitään vaurioita ja minun kisa meni oikeastaan vasta myöhemmin pieleen.
– Minulle tuli jotakin vauriota, kun kävin hiekalla. Charlesin kanssa ajoimme molemmat likaisessa ilmassa, vanhoilla renkailla ja jätimme jarrutuksen niin myöhään kuin pystyimme. Rata vain loppui kesken ja osuimme yhteen, kertasi Perez tilanteitaan.
Meksikolainen ei ollut vielä katsonut tilanteitaan videolta, mutta oli pahoillaan tilanteista Leclercin kanssa.
– Olen pahoillani, kun haittasin Charlesin kisaa, sillä tuo ei ole se tapa, jolla haluan ajaa kilpaa, sanoi Perez.
Red Bull -kuljettaja paljasti jo käyneensä heti kilpailun jälkeen pienen keskustelun monacolaisen kanssa ja pyytäneen häneltä anteeksi. Leclerc sijoittui lopulta kahdeksanneksi ja jäi jopa Perezinkin taakse, vaikka meksikolaisella oli yhteensä kymmenen sekuntia aikasakkoa.
– Puhuin hänen kanssaan ja kerroin tilanteen omalta kantiltani, mutta tietenkään se ei ole tarpeeksi, sanoi Perez.
– Ei tunnu hyvältä, kun tietää pilanneensa jonkun toisen kuljettajan kilpailun, harmitteli meksikolainen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos