Sekoittavatko punaiset autot pakkaa myös Unkarissa? – ”Haluamme olla optimistisia”
Ferrari-kuljettajat Charles Leclerc ja Carlos Sainz eivät usko haastavansa tosissaan Mercedestä sekä Red Bullia Unkarissa.
Kaksikosta ensimmäisenä mainittu taisteli Britannian GP:ssä yllättäen jopa voitosta viimeisille kierroksille saakka, kun kymmenen sekunnin aikasakon kärsinyt Lewis Hamilton joutui takaa-ajajan rooliin.
Ferrari on ollut vahva tämän kauden aikana hitaammilla ja kimurantimmilla radoilla. Leclerc ajoi Monacossa ja Bakussa paalupaikalle ja Hungaroring saattaisi olla punaisille autoille jälleen pieni iskun paikka.
– Haluamme kaikki olla optimistisia edellisten kilpailuiden vahvojen esitysten jälkeen, sanoi Leclerc.
– Se on hyvä asia ja olemme hyvällä mielellä, mutta voitto Budapestissa saattaa olla liian optimistista.
Leclerc sanoi, että McLarenin lyöminen on heidän ensisijainen tavoite.
– Realistisesti ajateltuna, olisimme iloisia, jos olemme heti kahden huipputallin jälkeen, jatkoi monacolainen.
Toinen Ferrari-kuljettaja Sainz sanoo, että Hungaroring usein mielletään hidasvauhtiseksi radaksi, mutta nykyään asia ei hänen mielestä ihan niin suoraviivainen ole.
– Budabest on oikeastaan viimevuosien aikana kasvanut oikeastaan aika kovavauhtiseksi radaksi, sanoi Sainz.
– Jos verrataan Monacoon ja Bakuun, siellä on paljon kakkos- ja kolmosvaihteen mutkia. Budapestissä mennään nykyään näillä korkean downforcen autoilla keskisektorissa jatkuvasti neljännellä, viidennellä ja kuudennella vaihteilla.
– Joten se ei ole enää puhtaasti hidasvauhtinen rata, kuten menneisyydessä. En usko sen olevan meille hyvä rata, mutta uskon meillä olevan mahdollisuudet olla heti Red Bullin ja Mercedeksen perässä, pyöritteli espanjalainen.
Unkarin GP-viikonloppu polkaistaan käyntiin perjantaina. Koko tulevan viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet tästä!
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus