Red Bull -pomolta kova piikki Lewis Hamiltonin suuntaan – väittää hallitsevan mestarin tuhonneen nuoren kuljettajan F1-uran

Red Bullin sekä Mercedeksen välinen sanasota on jatkunut tulisena läpi kauden 2021. Omassa luokassaan kisaavat mestarikandidaatit eivät ole kuitenkaan ensi kertaa sanaharkassa kuluvan kauden aikana.
Molemmat RB ja Mercedes eivät ole säästelleet sanoissaan kritisoidessaan toista. Nyt tuoreimman piikin kilpailijan suuntaan antoi suorasanainen Red Bull -pomo Helmut Marko.
Markon mukaan täksi kaudeksi F1-sarjasta pudotettu Alexander Albon menetti uransa suunnan Mercedes-kuski Lewis Hamiltonin tempun vuoksi. Hallitseva mestari teilasi nuorukaisen pois radalta viime kauden avauskilpailussa.
– Se oli hetki, kun Hamilton pilasi Albonin uran. Hän olisi voittanut sen kisan, jos Hamilton ei olisi törmännyt häneen, Marko kertoo Motorspor.totalin mukaan.
– Olisimme saattaneet katsoa hänen tilannettaan uudestaan sen jälkeen. Loistava suoritus heti kauden alkuun nostattaa itseluottamusta, joten suorituksetkin olisivat varmasti muuttuneet.
Marko on silti tyytyväinen nuoren kuljettajansa panokseen Red Bullin simulaattorikuljettajana.
– Albon on ollut loistava simulaattorissa. Olemme muutenkin tyytyväisiä hänen suorituksiinsa. Hän testasi juuri Pirellille. Haluamme pitää hänet Red Bull -perheessä, mutta jos hän saa tarjouksen muualta, niin emme aio estää häntä.
Albon menetti kisapaikkansa Sergio Perezille täksi kaudeksi. Kaksi vuotta F1-sarjassa kurvaillut thaikuski nappasi kaksi palkintosijaa RB:n riveissä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos