Täksi kaudeksi F1-sarjaan palannut Fernando Alonso valitsi uransa menestyksestä vastanneen tallin, Alpinen (entinen Renault).

Kaksinkertainen maailmanmestari kuitenkin paljasti, että neuvotteluja käytiin myös muiden tallien kanssa. Mercedestä Alonso ei tavannut, mutta Red Bullin kanssa Alonso puolestaan neuvotteli mahdollisesta ajopaikasta.

– En käynyt mitään keskusteluja Mercedeksen kanssa. Red Bullin kanssa puolestaan keskustelimme, Alonso kertoi espanjalaislehti Marcan mukaan.

Alonso on toitottanut viime vuodet sitä, miten F1-sarjassa kuljettajalla täytyy olla allaan huippuauto pärjätäkseen. Ilman vuoden 2022 suuria sääntömuutoksia Alonsoa ei oltaisi nähty enää kuninkuusluokassa.

– En olisi palannut ilman vuoden 2022 sääntömuutoksia. Haluaisin sanoa, että voin olla mestari, mutta varmuudella en osaa sanoa.

– Suurilla talleilla on pullat hyvin uunissa suorituksen suhteen, mutta me pienemmät joudumme testailemaan paljon. Ensi kaudella jokainen talli pystyy kuromaan eroa kiinni kärkeen, Alonso linjaa toiveikkaana.

Espanjalaisen paluu on sujunut kaksijakoisesti. Alonso on MM-pisteissä 11:ta. Kilpailuista mukaan on tarttunut 19 pistettä.