Charles Leclercin kova taistelu ei ihan riittänyt kirkkaimpaan kruunuun saakka – ”Voitosta ajaminen oli mahtavaa!”

Maranellon leiri sai kaivattua positiivista tuulta purjeisiinsa Britannian GP:ssä, kun avauskierroksen jälkeen kärkeen noussut Charles Leclerc taisteli monien yllätykseksi lähes viimeiseen asti kilpailun voitosta.
Ferrarin vauhti oli vakuuttavaa medium-renkailla, eikä esimerkiksi Mercedeksen Lewis Hamilton pystynyt kilpailun ensimmäisellä puolikkaalla tarjoamaan monacolaiselle kovin suurta uhkaa.
Realiteetit tulivat kuitenkin toisella stintillä vastaan, eikä Leclerc pystynyt pitämään seitsenkertaista maailmanmestaria aisoissa. Nuori monacolainen pääsi kuitenkin pitkästä aikaa ajamaan tosissaan voitosta.
– Tästä on vaikeaa nauttia 100 prosenttisesti, aloitti Leclerc kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
– Se oli uskomaton kilpailu ja annoin itsestäni kaiken. Se ei vain riittänyt kahdelle viimeiselle kierrokselle.
– Onnittelut Lewikselle, hän teki upeaa työtä. Meillä ei vain loppua kohden vauhti riittänyt, jatkoi monacolainen.
Ferrarilla ei osattu odottaa näin vahvaa kisavauhtia ja vahva tulos tekee varmasti hyvää italialaistallille, varsinkin vaikean viime kauden jälkeen.
– Emme odottaneet olevamme näin kilpailukykyisiä ja voitosta ajaminen oli uskomatonta, fiilisteli Ferrari-kuljettaja.
– Hienoa saada tällaisia kilpailuja, sillä se piristää kaikkia. Tämä näyttää sen, että olemme menossa oikeaan suuntaan, sanoi Leclerc.
Charles Leclerc on kymmenen ajetun kilpailun jälkeen MM-pisteissä kuudentena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat