Red Bullilla ei uskota Mercedeksen lopettaneen kilpurinsa kehitystä – ”Toto tykkää heittää muita valokeilaan”
Sunnuntaina Red Bullille murskatappion kokenut Mercedes paljasti kilpailun jälkeen, että talli on jo lopettanut tämän kauden autonsa kehityksen. Syynä tälle tallipäällikkö Toto Wolff kertoi olevan ensi kauden suuret sääntömuutokset.
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner vastasi kilpailijansa väitteesen nopeasti. Vaikka Horner haluaa keskittyä oman tallinsa toimintaan, ei hän silti voi uskoa Wolffin väitettä.
– Mercedeksen toiminta ei kuulu meille. Me haluamme keskittyä vain omaan suoritukseemme, Horner kommentoi Motorsport.comille.
– Me tiedostamme, että Toto haluaa kääntää valokeilaa itsestään muihin. Tästä syystä en vain voi uskoa sitä väitettä, että he eivät asentaisi yhtäkään uutta osaa autoonsa loppukaudella.
– Mutta niin kuin sanoin, me voimme vain keskittyä omaan kehitykseemme. On totta, että tasapaino tämän vuoden kilpurin sekä ensi kauden auton kehityksessä täytytty säilyttää. Mutta jos se vaatii vähän enemmän työtä, niin olemme valmiita siihen.
Mercedes on nyt jäänyt voitoitta neljässä peräkkäisessä kilpailussa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Samalla Red Bull nappasi neljä peräkkäistä voittoa ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi