Ralf Schumacher kärsimättömänä Sebastian Vettelin suhteen: ”Jossain kohtaa on kysyttävä, onko tässä mitään järkeä”
Kuva: Getty Images
Vuodesta 1997 aina vuoteen 2007 F1:ssä viihtynyt Ralf Schumacher antaa kovaa palautetta Sebastian Vettelille, raportoi PlanetF1 tiistaina.
Vettelin alkukausi uudessa Aston Martin-ajokissaan on ollut vaikea. Neljän osakilpailun jälkeen nelinkertaisella maailmanmestarilla on kotiinviemisiä kaksi kolmattatoista ja kaksi viidettätoista sijaa. Ne tarkoittavat pistesarakkeessa nollaa.
Hän on myös ollut tallikaveriaan, Lance Strollia, hitaampi kolmessa aika-ajossa sekä kolmessa osakilpailussa.
– Sebastian Vettelin tehtävä tulevissa kilpailuissa on dominoida tallikaveriaan. Nelinkertaisena maailmanmestarina, sen vain täytyy onnistua, Schumacher jyrähtää.
– Jos hän ei vieläkään pysty olemaan selkeästi parempi ja parantamaan tallin asemaa, niin jossain kohtaa on kysyttävä, onko tässä mitään järkeä.
Schumacher kertoo antavansa omakohtaisesti Vettelille vielä kolme osakilpailua armonaikaa.
– Emme kuitenkaan ole niin pitkällä vielä. Meidän tulisi vielä antaa hänelle kaksi tai kolme osakilpailua aikaa, mutta sen jälkeen Aston Martiniin tottumisen kanssa ei pitäisi enää olla ongelmia, mies päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä