Nico Rosberg näkee Fernando Alonson vaikeuksille simppelin syyn – ”Se johtuu hänen iästään”

Formula 1 -sarjan kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso teki paluun kisakuljettajaksi tälle kaudelle Alpine-tallin.
Espanjalainen on ollut koko alkukauden suurissa vaikeuksissa, eikä hän ole pystynyt ajoittaisia välähdyksiä lukuunottamatta pysymään edes hänen tallikaverinsa Esteban Oconin vauhdissa.
Kauden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg otti kantaa Alonson kokemiin vaikeuksiin. Saksalainen näkee Alpine-kuljettajan vaikeuksien johtuvan yksinkertaisesti hänen iästään.
Rosberg vertaa Alonson tilannetta Michael Schumacheriin, joka Alonson tapaan piti taukoa formuloista ennen paluutaan Mercedekselle.
– Se on pitkä tie Alonsolle. Joskus hän väläyttää, kuten Michael Schumacher teki ajaessaan minun kanssa, sanoi Rosberg Sky Sportsilla.
– Se on todella haastavaa hänen ikänsä ansiosta.
Alonso on onnistunut nappaamaan tällä kaudella viisi MM-pistettä, tallikaveri Oconin 12:ta vastaan.
– Alpine on todella vaikea auto ajaa, eikä Alonso nauti siitä, sanoi Rosberg.
– Hän vietti kaksi vuotta poissa, joten siinä kestää jonkun aikaa, että hän pääsee takaisin täyteen lyöntiinsä, analysoi Rosberg.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos