Kimi Räikkönen loisti lauantain harjoituksissa pyörähdyksestä huolimatta – Max Verstappen kolmannen session nopein
Kuva: Getty Images
Portugalin GP:n kolmannet harjoitukset saatiin pakettiin lauantaina. Session nopeimman ajan kellotti Red Bullin Max Verstappen (1:18.489). Hollantilainen valitteli auton pitoa läpi session, mutta onnistui silti ajamaan tasaisia kierroksia päätyen lopulta koko tulostaulun kärkeen.
23-vuotiasta seurasi Mercedes-kuljettajat. Lewis Hamilton ajoi toiseksi muutaman kymmenyksen päähän Verstappenista. Valtteri Bottas jäi tallikaveristaan reilun kymmenyksen. Kärkinelikon täydensi toinen Red Bull -kuljettaja Sergio Perez.
Yksi aamupäivän suurista onnistujista oli Kimi Räikkönen. Suomalaiskuski kirjautti itselleen kelpo kierrosmäärän sekä oli lopulta koko katraan kymmenenneksi nopein. Räikkönen jäi Verstappenista vain yhdeksän kymmenystä. Verrattaen toinen Alfa-kuljettaja Antonio Giovinazzi löytyi sijalta 13.
Suomalainen osoitti myös kokemustaan autonhallinnassa. Räikkönen menetti autonsa hallinnan kesken nopean kierroksen, mutta piti hermonsa ja jatkoi matkaansa ilman mitään ihmeellisyyksiä täydellisen 360-pyörähdyksen jälkeen.
Mainiota vauhtia tarjoilivat myös Alpine-kuljettajat. Esteban Ocon nousi aivan Perezin kantaan kiinni viidenneksi. Fernando Alonson harjoitus oli myös mainio, muttaa espanjalaisen nopein aika hylättiin ratarajarikkeen takia.
Huolestuttavia merkkejä osoittivat Aston Martin -kuljettajat. Sebastian Vettel sekä Lance Stroll löytyvät vasta sijoilta 16. sekä 18. Brittitallin molemmat kuljettajat kirjauttivat aikansa tosin medium-seoksella.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
It's looking very close 
@Max33Verstappen tops the final practice session, with the @MercedesAMGF1 drivers in P2 and P3
#PortugueseGP
#F1
@Max33Verstappen tops the final practice session, with the @MercedesAMGF1 drivers in P2 and P3
#PortugueseGP
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tuukka Taponen lähtee uuteen F3-kauteen uuden tallin väreissä – tavoitteena mestaruus
- Murto järkytti Jules Bianchin perhettä – karting-auton löytyminen toi helpotuksen
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Mika Salo uskoo sääntöjen tuovan yllätyksiä F1-kaudelle: ”Pakka tiivistyy”
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
