Ex-mestari uskoo Lewis Hamiltonin sortuvan Max Verstappenin tarjoaman paineen alla virheisiin – ”Häntä ei ole ennen viety äärirajoille”
Kuva: Getty Images
Vuoden 1997 maailmanmestari Jacques Villeneuve uskoo Lewis Hamiltonin päälle kasautuvan paineen aiheuttavan brittimestarille tulevaisuudessa lisää ajovirheitä.
Intensiivinen mestaruustaisto Mercedeksen ja Red Bullin välillä pakottaa kuljettajat tällä kaudella nostamaan tasoaan entisestään.
Tähän mennessä Hamilton on onnistunut päihittämään Max Verstappenin kolmesti. Imolan GP:ssä britti sortui harvinaiseen ajovirheeseen, ja hollantilainen vei siellä kilpailun nimiinsä.
Villeneuven mukaan Hamiltonilta nähdään tällä kaudella vielä enemmänkin virheitä.
– Max on oppinut vuosien saatossa puskemaan joka kerta täysillä ja menemään äärirajoille voittaakseen tai päästäkseen edes podiumille, sanoi Villeneuve.
– Lewiksen ei ole tarvinnut tehdä tätä monesti, sillä hänen päävastus on ollut yleensä tallikaveri.
Ex-mestari uskoo tällä kaudella asian olevan toisin ja kertoo Verstappenin ajattavan brittimestarin äärirajoilleen.
– Näimme jo hänen tekemänsä virheen Imolassa. Hän halusi päästä ruuhkasta ohi liian nopeasti ja oli todella onnekas punaisen lipun kanssa, jatkoi kanadalainen.
– Tulemme näkemään tämänkaltaisia virheitä lisää.
Vaikka Verstappen on tottunut ottamaan riskejä ja puskemaan kovaa itsekseen, sanoo Villeneuve hänen tällä kaudella hyötyvän suuresti, jos hollantilainen saisi tukea hänen tallikaveriltaan Sergio Pereziltä.
– Se on pienempi ongelma Verstappenille, kuten sanoin, sillä hän on tottunut puskemaan jatkuvasti niin kovaa kuin mahdollista, pohti Villeneuve.
– Hän tarvitsee parempaa vauhtia tallikaveriltaan, jotta hän pystyy tukemaan Maxia taistelussaan molempia Mersuja vastaan.
Neljän osakilpailun jälkeen Hamilton johtaa sarjaa 14:llä pisteellä ennen Verstappenia. Valmistajien puolella Mercedeksen etumatka Red Bulliin nähden on 29 pistettä.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus