F1:n amerikkalaistalli vain selviytyäkseen mukana? – Tallipäällikkö näkee asian eri tavalla
Kuva: Getty Images
Haas-tallin päällikkö Guenther Steiner vetää alas puheet joiden mukaan he ovat sarjassa mukana vain selviytymässä.
Amerikkalaistalli ilmoitti jo hyvissä ajoin, etteivät he aio juurikaan kehittää tämän kauden menopeliään, sillä vallitseva pandemia teki viime kaudella ison taloudellisen loven heidän kassaansa.
Puheet selviytymisestä italialainen kuittaa sanomalla heidän vain yksinkertaisesti tietävän realiteetit, jotka heitä kohtasivat jo ennen alkanutta kautta.
– Teemme enemmän kuin vain selviydymme, sillä näen tämän pelkästään siirtymävuotena, kommentoi Steiner.
Haas ei nähnyt syytä käyttää resurssejaan tämän kauden autoon, sillä viime kaudella heidän vauhtinsa oli jo niin heikkoa, ettei yhden kauden takia kannattanut yrittää lähteä kaventamaan eroa muihin. Sen sijaan he panostavat täysillä jo ensi kaudella käyttöönotettavia sääntömuutoksia varten.
– Meille siinä ei ollut mitään järkeä. Hyväksymme sen, että joudumme tällä kaudella ottamaan askeleen taaksepäin, jotta voimme taas tulevaisuudessa ottaa ainakin kaksi eteen, sanoi värikkäästä persoonastaan tunnettu italialainen.
Haas tekee kovaa töitä ollakseen valmiina edessä häämöttäviin sääntömuutoksiin. He aikovat ottaa uuden sukupolven F1-autoilla lentävän lähdön.
– Uhraamme tämän kauden ja puskemme täysillä kohti uusia sääntömuutoksia. Me vain päätimme tehdä niin, muotoili Steiner.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus