Valtteri Bottas paljastaa Mercedeksen uuden auton heikkouden – onko hallitseva mestari kompastunut sääntömuutoksiin?
Kuva: Getty Images
Lauantain testipäivän nopeimman ajan kellottanut Valtteri Bottas ei ollut yhtä hymyä päivän jälkeen. Suomalaiskuljettajan mukaan auton hallinta on vaikeaa.
Suomalainen menetti lähes koko perjantain testiajan teknisen vian takia. Lauantaina kierroksia kertyi enemmän, mutta selviä epäkohtia autosta löytyi.
F1-sarja toi uudet aerodynamiikkasäännöt täksi kaudeksi sarjaan. Kaiken lisäksi uuden kehityskäyrän mukaan Mercedes on saanut vähiten tuulitunneliaikaa koko varikolla.
Bottaksen mukaan erityisesti auton peräpää on arvaamaton.
– Viikonlopun sääolosuhteet ovat olleet sellaisia, mihin emme ole tottuneet. Kilpailuissa harvoin tuulee näin paljon, Bottas avasi Motorsport.comille.
– Mutta sanoisin silti, että suurin ongelma auton kanssa on peräpäässä. Se on todella herkkä, eikä se anna ajovirheitä anteeksi.
– Kun yhtälöön lisätään uudet renkaat, niin auto tuntui todella herkältä. Se liukui todella paljon, tilanne ei ole helppo.
Bottas toivoo, että sunnuntain jälkeen talli ymmärtää autoa paremmin. Bottas suoritti viimeisen testisessionsa aamulla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!