Takavuosien maailmanmestari odottaa yllätyksiä Bahrainissa – ”Vielä on liian aikaista sanoa”
Kuva: Getty Images
Paluun F1-sarjaan tälle kaudelle tekevä Fernando Alonso uskoo näkevänsä joitakin yllätyksiä, kun kausi starttaa todenteolla tulevana viikonloppuna Bahrainissa.
F1-sarjassa ollaan totuttu siihen, että talvitestien perusteella on lähestulkoon mahdotonta asettaa talleja lopulliseen marssijärjestykseen, eikä tämäkään kausi ole siinä suhteessa poikkeus. Testikilometrit jäivät tänä vuonna ennätysvähäisiksi, sillä talvitestit kestivät vain kolme päivää.
Kaksinkertainen maailmanmestari Alonso ei anna testitulosten hämätä, vaikka hänen edustamallaan Alpine-tallillaan menikin testit todella mallikkaasti, eikä vauhtikaan näyttänyt heikolta.
– Saimme paljon kilometrejä alle, joka on tärkeä asia, sillä siitä on helpompi lähteä rakentamaan kautta eteenpäin, sanoi Alonso.
– Saimme myös tehtyä suurimman osan suunnitelluista testiohjelmistamme, joten siltäkin osin täytyy ainakin tässä vaiheessa vielä tyytyväinen, hän jatkoi.
Vanha mestari tietää pelin hengen ja mainitseekin autojen todellisen järjestyksen selviävän viimeistään lauantaina, kun Sakhirin radalla autot ampuvat radalle tyhjillä tankeilla, pehmeimmillä renkailla ja suurimmilla moottoritehoilla.
– Vielä on liian aikaista sanoa, että kuka on missäkin. Uskon, että sitten näemme joitakin yllätyksiä, pohti espanjalainen.
39-vuotias Alonso tekee paluun F1-sarjaan kahden välivuoden jälkeen. Hän joutui talven aikana polkupyöräonnettomuuteen, jonka vuoksi hän kisaa nyt titaaniset levyt leukaansa operoituna. Onnettomuus ei hänen mukaansa vaikuttanut liiaksi paluukauteensa valmistautuessa, ja kertookin kääntäneensä siltä osin jokaisen mahdollisen kiven.
– Siitä asti, kun liityin Alpinelle, olen tehnyt runsaasti töitä ollakseni fyysisesti ja henkisesti valmiina alkavaan kauteen, kertoi Alonso.
– Olen oppinut pitkän urani aikana monia erilaisia tyylejä kilpailla, mutta nyt olen takaisin F1:ssä ja erittäin motivoitunut kohtaamaan tulevan kauden haasteet.
– Oli hauskaa päästä testeissä jälleen ratin taakse, mutta nyt en malta odottaa, että pääsemme ajamaan kilpaa, jatkoi Alonso.
F1-kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Bahrainissa Sakhirin radalla. Viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet Bahrainin GP:n kisasivuiltamme!
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus