Max Verstappen joutui päästämään Hamiltonin ohitseen – ei ymmärtänyt ratkaisua: ”Olisin helposti repinyt riittävän eron”
Kuva: Getty Images
Red Bullin Max Verstappen nousi kertaalleen Bahrainin GP:ssä johtoon viimeisten kierrosten aikana, mutta joutui luovuttamaan paikkansa takaisin Mercedeksen Lewis Hamiltonille.
Verstappen ohitti Hamiltonin, mutta teki tämän rata-alueen ulkopuolelta. Sääntöjen mukaan kuljettajan on tuolloin luovutettava sijoitus takaisin ohitetulle kuljettajalle.
Verstappenilla oli kuitenkin vauhtia huomattavasti enemmän kuin Hamiltonilla. Hän kritisoikin tallinsa ratkaisua määrätä hänet päästämään Hamilton ohi, koska olisi voinut repiä riittävän kaulan brittikuskiin ilman, että aikasakko ei olisi häntä pudottanut toiseksi.
– Miksi ette päästäneet minua vain ajamaan karkuun? Olisin helposti voinut repiä viiden sekunnin eron, Verstappen puhisi tiimiradioon.
Tallipäällikkö Christian Horner liittyi radiolinjoille rauhoittelemaan hollantilaista. Red Bull oli saanut suorat ohjeet kisajohdolta, että Hamilton tulee päästää heti laittoman ohituksen jälkeen ohi.
Bahrainin GP:n tulokset
- Max Verstappen, Red Bull 1:31,394
- Valtteri Bottas, Mercedes +0.298
- Lando Norris, McLaren +0.503
- Lewis Hamilton, Mercedes +0.527
- Charles Leclerc, Ferrari +0.599
- Sergio Perez, Red Bull +0.677
- Pierre Gasly, Alpha Tauri +0.801
- Carlos Sainz, Ferrari +0.972
- Daniel Ricciardo, McLaren +1.040
- Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo +1.392
- Kimi Räikkönen, Alfa Romeo +1.740
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi