Palaako klassikkorata taas F1-kisakalenteriin? Neuvottelut jo pitkällä
Kuva: Getty Images
Imolan moottorirata saatetaan nähdä F1-kisakalenterissa tänäkin vuonna, italialaismedia kertoo.
Perinteikäs Imolan kilparata nähtiin viime kaudella ensimmäistä kertaa vuosiin osana autourheilun kuninkuusluokan maailmankiertuetta.
Radan paluu johtui koronaviruspandemiasta, joka pakotti F1:n etsimään muita vaihtoehtoja perutuille kisoille.
Kisoja päädyttiin ajamaan harvinaisen paljon Euroopassa, jossa COVID-19-tilanne alkoi helpottaa selvästi kesään mennessä.
Lopulta kalenteriin lisättiin myös Imola, joka pääsi isännöimään Emilia Romagnan GP:n nimellä kulkenutta kilpailua marraskuussa.
Imolassa saatetaan ajaa myös kaudella 2021. Italialaislehti Il Resto del Carlino Imolan tietojen mukaan F1 keskustelee radan kisajärjestäjien kanssa kilpailun pitämisestä huhtikuussa. Neuvottelut ovat jo ”edistyneessä vaiheessa”.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus