Sergio Perez F1-uransa ensimmäiseen voittoon! Mercedeksen emämoka pilasi Valtteri Bottaksen ja George Russellin kisan
Kuva: Getty Images
Racing Pointin meksikolaiskuljettaja Sergio Perez voitti Sakhirin GP:n. Voitto oli miehen F1-uran ensimmäinen.
Kun Perez starttasi Bahrainin toiseen osakilpailuun, ei hän osannut varmasti haaveillakaan voitosta.
Erikoisten sattumien, joihin kuului muun muassa Mercedeksen sekoilu Valtteri Bottaksen ja George Russellin renkaiden kanssa nosti Perezin yllättäen johtoon kilpailun loppupuolella.
Voitto oli Perezille ensimmäinen. Meksikolainen ehti kisata F1-sarjassa jopa 190 kilpailua ennen debyyttivoittoaan. Palkintosijalle hän oli yltänyt aiemmin yhdeksän kertaa.
Bottakselle ja Russellille Sakhirin yö oli varsin synkkä. Bottas aloitti paalulta Russell kintereillään, mutta menetti heti kättelyssä johtoasemansa uudelle tallitoverilleen.
Yhtäkkiä Mercedes-kaksikon palkintosijat kaatuivat kuitenkin kerralla saksalaistallin varikkomiehistön vaihdettua vahingossa kuskeilleen väärät renkaat. Russell sai Bottaksen renkaat ja suomalainen talliparinsa kumisetin.
Bottas ja Russell joutuivat palaamaan heti takaisin varikolle vaihtamaan autoihinsa oikeat renkaat. Emämoka tiputti duon kauas kärjestä. Lopulta Bottas ajoi maaliin kahdeksantena ja Russell yhdeksäntenä.
Alfa Romeon suomalaiskuski Kimi Räikkönen ylsi 14. sijalle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!