Renault-pomo rehellisenä Fernando Alonson ongelmasta – ”Tämä on haitaksi ensi kauden alussa”
Kuva: Getty Images
Renault’n tekninen johtaja Marcin Budkowski myöntää pitkän tauon F1-kilvanajosta olevan merkittävä hidaste Fernando Alonsolle ensi kauden alussa.
Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Alonso palaa ensi vuonna autourheilun kuninkuusluokkaan parin vuoden sapattivapaan jälkeen.
Espanjalaiselle on pyritty järjestämään jo useampi testisessio, joiden aikana hän ehtisi totutella uuteen laitteistoonsa.
F1-kilpurit ovat kehittyneet parissa vuodessa yllättävänkin paljon. Alonson edellisestä kaudesta on jo hetkinen aikaa. Ajotuntuma voi olla ruosteessa, Budkowski tiedostaa.
– Kuskeilla on niin paljon asioita opittavanaan. Heillä on erilaisia työtapoja ja erilaisia insinöörejä. Fernandon tapauksessa on myös se, ettei hän ole ajanut kahteen vuoteen, Renault-jehu mietti Motorsportin haastattelussa.
– Tulee olemaan vaikeaa Fernandolle totutella autoon kahden ja puolikkaan päivän testeissä, Budkowski sanoi.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”