Vuodesta 2011 saakka moottoriurheilun kuninkuusluokassa vaikuttaneen Sergio Perezin F1-jatko on vaakalaudalla.

Ensi kaudeksi Aston Martiniksi uudellennimetty Racing Point ilmoitti syyskuun puolivälissä nelinkertaisen F1-maailmanmestarin, Sebastian Vettelin, liittyvän tallin vahvuuteen tulevaksi kaudeksi. Spekulaatio Perezin tulevaisuudesta on käynyt kuumana siitä saakka.

Entinen F1-kuski ja nykyinen Sky Sports -kommentaattori, Martin Brundle, kuitenkin uskoo edelleen meksikolaiseen.

– Pian työtön Perez antoi (Turkin osakilpailussa) ajolahjoistaan ja kokemuksestaan lähes yhtä vahvoja näyttöjä kuin Lewis Hamilton, Brundle kirjoitti Sky F1 -kolumnissaan tiistaiaamuna.

– Hänen on oltava tiukasti Red Bullin kiikarissa, jos he aikovat korvata Alexander Albonin. Perez olisi ilman epäilyksen häivääkään voinut saavuttaa palkintokorokesijoituksia myös Itävallassa, Portimaossa sekä Imolassa, ellei epäonni olisi ollut osallisena. Kaiken lisäksi hän menetti kaksi kisaa koronaviruksen takia.

Perez taisteli läpi Turkin osakilpailun sensaatiomaisesti jopa kisan voitosta ja ylitti maaliviivan lopulta toisena, toistaen uransa parhaan sijoituksen.

[readmore from=Perez-Sergio]

Lupauksia herättäneestä viime kaudesta huolimatta Red Bullin thaimaalaiskuski, Alexander Albon, on joutunut vastaanottamaan kuluvalla kaudella laajasti kritiikkiä. Nuorukainen on valahtanut kuskien MM-taistelussa peräti sijalle yhdeksän ja on 70 pisteellään peräti 100 MM-sarjapistettä tallikaveriaan, Max Verstappenia, perässä.

– Alexin sopimustilanne antaa meille joustavuutta odottaa kauden loppuun ennen mitään päätöksiä, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kommentoi tilannetta perjantaina.

– Totta kai olemme tietoisia siitäkin, mitä muita vaihtoehtoja meillä on.

Kun F1-kisakalenteria on jäljellä kolme kisaviikonloppua, Perez on kuljettajien pistetaulukossa neljännellä sijalla, kolmen pisteen erolla Ferrarin Charles Leclerciin. Hänen uransa parhaat sijoitukset MM-sarjassa ovat olleet vuosien 2016 ja 2017 seitsemännet sijat.