Nico Hülkenbergille on avautumassa yllättävä paikka F1-kärkitallissa – ”Kaikki riippuu hänen suoritustasostaan”
Kuva: Getty Images
Nico Hülkenberg nähtiin jälleen tositoimissa F1-radalla viime viikonloppuna, kun saksalainen veti yllensä Racing Pointin pinkin ajoasun jo kolmatta kertaa tällä kaudella. Tällä kertaa ”Hulk” paikkasi vatsataudista kärsinyttä Lance Strollia.
Saksalainen kävi keskusteluja myös toisen tallin kanssa mahdollisesta tilaisuudesta päästä radalle Eifelin osakilpailussa. Red Bullin Alex Albon sai epävarman tuloksen koronatestistään, mikä sai tallin kuljettajien kehitysvastaava Helmut Markon kilauttamaan Hülkenbergille. Lopulta energiajuomatallilla ei ollut käyttöä saksalaisen taidoille.
Ainakaan vielä.
Marko paljastaa Motorsport.comin haastattelussa, että talli katsoo mahdollisia vaihtoehtoja tähtikuljettaja Max Verstappenin vierelle ensi kaudeksi. Albonin suoritukset ovat olleet heikkoja verraten tallikaveriinsa, mikä on asettanut thaikuljettajan paikan uhan alle.
Talli itse suhtautuu Albonin suorituksiin rauhallisesti. Red Bull näkee nuorukaisen potentiaalin ja uskoo Albonin pystyvän kuromaan eroa kiinni Verstappeniin.
Mutta sen tuloksen pitää alkaa näkyä ja pian. Markon mukaan jos Albonin suoritustaso ei kohene, alkaa Red Bull katsomaan muita vaihtoehtoja läpi. Tällä hetkellä onnenpyörä osoittaa Hülkenbergiä sekä Sergio Péreztä.
– Voimme soittaa vapaille kuljettajille tilanteen vaatiessa, tällä hetkellä he ovat Hülkenberg ja Pérez, Marko aloittaa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”