Kimi Räikkösellä tänään komea juhlapäivä – F1-taival alkoi 20 vuotta sitten samalla radalla
Lauantaina tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta Kimi Räikkösen ensimmäisestä testistä F1-autolla.
Nuori suomalaislupaus astui ensi kertaa kuninkuusluokan kilpurin rattiin syyskuussa vuonna 2000.
Kyseinen pala suomalaista formulahistoriaa tapahtui Italiassa samalla Mugellon radalla, jolla ”Jäämies” kisaa tänäkin viikonloppuna.
Räikkönen pääsi testaamaan tuolloin Sauberia, jonka riveissä hän ajaa periaatteessa edelleen. Nykyisin Alfa Romeon tehdastallina toimiva sveitsiläisyhtiö on pitkälti yhä sama talli kuin kaksi vuosikymmentä sitten.
– Sama kuski. Sama rata. Sama intohimo. 20 vuotta historiaa kirjoitettuna välissä. Kimi juhlii kahta vuosikymmentä ensimmäisestä F1-testistään Sauberin kanssa, Alfa Romeo hehkutti Twitter-päivityksessään.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
