Valtteri Bottaksen tallipäällikkö luottavaisena – ”Opimme eniten silloin, kun häviämme”

Silverstonessa ajettu 70. juhlavuoden osakilpailu ei osoittautunut pelkäksi juhlaksi Mercedeksella. Talli jäi ensimmäistä kertaa ilman voittoa ja autossa oli havaittavissa selviä ongelmakohtia. Tallipäällikkö Toto Wolff on kuitenki varma, että talli toipuu kilpailusta ensi viikonloppuun mennessä.
Suurin ongelma tallille oli rengaskuluma. Molemmat hopeanuolet tuhosivat renkaansa nopeasti, kun kilpailun voittajalla Max Verstappenilla ei näyttänyt olevan mitään hätää.
– Meillä oli huono päivä. Meillä on kourallinen päiviä aikaa etsiä mikä meni vikaan, keksiä ratkaisu, testata sitä Barcelonassa ja toivottavasti saamme paremman kilpailun sunnuntaina, Wolff kertoo Evening Standard -lehden mukaan.
– Siitä tulee hastavaa, mutta meillä on ollut tällaisia päiviä aiemmin. Olemme aina tulleet takaisin vahvempana, joten odotan Barcelonaa innolla. Opimme eniten silloin, kun häviämme.
MM-johdossa majaileva Lewis Hamilton myönsi kilpailun jälkeen, että Verstappenin voitto toi toivottua haastetta hallitsevalle maailmanmestarille.
– On hienoa, että Max voitti. Niin kuin jo sanoin, kaipaan tiukkaa kilpailua ja haasteita, Hamilton kertoi Evening Standard -lehdelle.
– On selvää, että Red Bull pystyy samaan vauhtiin kanssamme kilpailussa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka autot kehittyvät loppuvuodesta. En aio sivuuttaa heitä. Loppukaudesta ei tule helppoa. Näyttää siltä, että saamme kilpailla toden teolla.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos