Saksalaislehti: Sebastian Vettelillä yksi kisa armonaikaa – Kimi Räikköstä huhutaan takaisin Ferrarille

Saksalaislehti Auto Bildin mukaan köysi Sebastian Vettelin kaulan ympärillä on kiristymässä Ferrarilla. Lehden mukaan Vettel saanee lähtöpassit jo Espanjan GP:n jälkeen, jos saksalaisen tulostaso ei nouse.
Vettelin kausi on ollut todella surkea. Nelinkertainen maailmanmestari ei ole saanut autoa toimimaan haluamallaan tavalla ja on ollut säännöllisesti huonompi kuin tallikaverinsa Charles Leclerc. Vettelillä on kasassa tältä kaudelta kymmenen MM-pistettä ja hän on pistetaulukossa kolmastoista.
Saksalaislähteiden mukaan Ferrari harkitsee Vettelin loppukauden korvaajaksi Alfa Romeolla ajavaa Kimi Räikköstä ja Silverstonessa Sergio Pereziä Racing Pointilla tuurannutta Nico Hülkenbergiä. Vaihto saattaa tapahtua jo ennen elokuun lopussa ajettavaa Belgian GP:tä, jos Vettel ei petraa Barcelonassa tänä viikonloppuna.
Räikköselle Ferrari on entuudestaan erittäin tuttu työpaikka. Suomalainen on ajanut tallissa kahteen otteeseen ja vain Michael Schumacher on ajanut Ferrarilla enemmän kilpailuja kuin Räikkönen.
Lähde: GP Blog
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Isoja kaloja perällä ja sateen uhka – tässä Espanjan GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”
- Mureneeko Red Bullin mestaritalli sisältäpäin – tallin tekniikkaguru jättää paikkansa välittömästi
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”