Romain Grosjean ei kadu ajamistaan Britanninan GP:ssä – ”Miksi en voisi käyttää tilannetta hyödykseni?”

F1-konkari Romain Grosjean ei kadu puolustusmetodejaan Silverstonessa. Ranskalaiskuskia varoitettiin kahdesti vaarallisesta puolustamisesta. Grosjean liikkui selvästi liian myöhään jarrutustilanteissa, mikä on säännöissä kiellettyä.
Haas-kuljettaja hyväksyy varoituksensa, mutta syyttää sääntöjä siitä, että myöhäisiä liikkeitä ei suoraan kielletä säännöissä. Ranskalainen käytti Max Verstappenia vertailukohtana muistuttaen, että hollantilainen käytti samoja temppuja aiemmin.
– Muutama vuosi sitten yritimme kehittää säännön, joka estäisi jarrutuksen aikana liikkumisen. Max harrasti tätä ennen paljon, mutta sääntöä ei lopulta muokattu, Grosjean selittää Autosportin mukaan.

– Joo, ajoin ehkä liikaa rajoilla tänään, hyväksyn varoitukset, mutta en silti kadu mitän. Yritin tehdä parhaani.
Grosjeanin mielestä hänen puolustuksensa ei ollut niin radikaalia, mitä muut ovat väittäneet.
– Liikuin myöhään, mutta jätin aina yhden auton verran tilaa. Tuomaristo haluaa varmistaa, että myöhäsiä liikkeitä ei tehdä, mikä on oikein. Mutta sääntöä ei luotu Maxin temppujen perusteella, joten ajattelin, että miksi ei?
– Miksi en voisi käyttää tilannetta hyväksi? Emme ole joka viikko näin korkealla sijoituksissa, joten aion tehdä kaikkeni, jotta olisimme saaneet pisteitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”