Max Verstappen valitteli Red Bullin ongelmia – ”Emme voi taikoa asioita toisin”

Max Verstappenin mukaan Red Bullilla ei ole tällä hetkellä juurikaan mahdollisuuksia kuroa kiinni vauhtieroa päävastukseensa Mercedekseen.
Kuninkuusluokan kärkikolmikon voimasuhteet erottuivat taas varsin selkeästi Silverstonen toisen kisaviikonlopun ensimmäisissä ajoissa perjantaina.
Verstappen jäi toiseksi avausharjoituksissa yltäneen Lewis Hamiltonin vauhdista jopa 0,8 sekuntia jälkeen. Hollantilainen ei odota laitteistoltaan ihmeitä Englannissa.
– Aika-ajoissa saattaa olla aika tasaista takana olevan joukon kanssa, mutta kisassa saattaa olla taas aika yksinäistä, F1-tähti pohti Inside Racing -julkaisun haastattelussa.
Red Bullin suorituskyky ei ole riittänyt kauden ensimmäisissä kisoissa lähimainkaan hallitsevien mestarien haastamiseen voitosta.
– Viime viikonloppuna ero Mercedekseen oli suuri. On siis aika normaalia, ettemme voi taikoa asioita toisin muutamassa päivässä. Teemme sen, minkä pystymme, Verstappen huokaisi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Toyota varmisti merkkimestaruuden Chilessä – Kalle Rovanperä teki jälleen kerran kovan tempun päätöspätkällä
- Ei voi olla totta! Teemu Sunisen huippuralli valahti ojan pohjalle
- Chilen MM-rallissa vanhan mestarin näytöstä – erikoinen asia muodostui päätekijäksi
- Chilen MM-rallin avauspäivä rytinää ja dramatiikkaa täynnä – näin perjantain rallipäivä eteni
- Mestaruus katkolla – näillä eväillä Kalle Rovanperä hyppää jahtiin: ”Sen kanssa pitää pelata sitä peliä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – loppuratkaisu näkyy ilmaiseksi
- F1-tulokkaan hurja kolarimäärä vaikuttaa jo tallin tulevan kauden kehitykseen – ”Osia on kulunut liikaa, se on fakta”
- Lewis Hamilton kohtasi karun faktan Japanin GP:ssä – ”Se on raskasta”
- F1-tallilta käsittämätön tallimääräys Japanin GP:n viimeisellä kierroksella – tähtikuski haukkui tallinsa pystyyn
- Miksi keskeyttänyt Sergio Perez lähetettiin vielä radalle? Red Bullilta ovelaa reagointia