Valtteri Bottas kommentoi tulostaan Itävallan F1-kisassa – ”Vahingon rajoittamista”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas kertoi joutuneensa tyytymään lähinnä vahinkojen minimointiin sunnuntaisessa Steiermarkin GP:ssä.
Viime viikonloppuna kauden avauskisasta voiton napannut Bottas epäonnistui lauantaina Itävallan toisen osakilpailun aika-ajoissa. Käteen jäi vasta neljäs sija, mikä ei taannut kovinkaan kummoisia asetelmia voittotaisteluun sunnuntain kilpailuun.
Kisassa suomalaisella ei ollut missään vaiheessa kunnon mahdollisuuksia haastaa tallitoveriaan Lewis Hamiltonia voitosta. Miehen oli pakko vain keskittyä palkintosijansa suojeluun.
– Minun osaltani neljännestä ruudusta aloittaessani tänään oli kyse vahinkojen rajoittamisesta. Sain silti hyviä pisteitä ja johdan mestaruustaistelua, joten ei se liian huonosti mennyt. Eilinen ei ollut ihanteellinen, Bottas myönsi.
Kisan loppuvaiheilla Bottas puristi komeasti ohi toista sijaa hallinneesta Red Bull -tähdestä Max Verstappenista. Ohitustaistelu oli suomalaiskuskin mieleen.
– Se oli hyvä taistelu hänen kanssaan. Minulla oli lopussa hieman enemmän vauhtia kuin hänellä venytettyämme ensimmäistä vetoa. Lähekkäin kisaaminen on aina hauskaa.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus