Lähde: F1-talli tarjonnut Sebastian Vettelille sopimusta
Kuva: Getty Images
Ferrarin kauden päätteeksi jättävä Sebastian Vettel on saanut Bild-lehden mukaan sopimustarjouksen Aston Martinilta. Tallia kutsutaan tällä kaudella vielä Racing Pointiksi, mutta nimi vaihtuu ensi vuodeksi.
Bildin mukaan Lawrence Stroll olisi tarjonnut Vettelille sopimuksen ensi kaudeksi. Tarkoitus olisi luonnollisesti rakentaa vahvin mahdollinen paketti ensi kauden Aston Matrin -vaihtoa silmälläpitäen.
Tallila on kuitenkin jo pitkä sopimus Sergio Perezin kanssa. Meksikolainen oli isossa roolissa Strollin ostaessa tallin vuonna 2018. Kanadalainen on myös hyvissä väleissä Perezin managerin, Julian Jakobin kanssa.
Toisen kuljettajan tulevaisuus on mielenkiintoisempi. Lance Strollin sopimus päättyy tiedetysti tähän kauteen, mutta valttikorttina kanadalaisella on luonnollisesti tallin omistaja. Isän vedellessä naruista on vaikea nähdä Strollin menettävän paikkaansa.
Tallipäällikkö Otmar Szafnauer kertoi Autosportille viime perjantaina, että tallilla ei välttämättä olisi tilaa Vettelille.
– On erittäin imartelevaa, että kaikki luulevat nelinkertaiselle maailmanmestarin haluavan liittyä meihin, vaikka se saattaa johtua siiä, että automme on nopeampi nyt, Szafnauer virnuili.
– Mutta meillä on kaksi kuljettajaa, joiden sopimukset jatkuvat vielä, joten loogisesti meillä ei ole tilaa hänelle.
Huhujen mukaan Perezin sopimuksessa olisi kuitenkin jonkin sortin ulosostoehto, joka mahdollistaisi kuljettajavaihdon aikaisin.

LUE MYÖS:
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus