F1-talli huolissaan tulevasta autostaan – talouskriisi uhkaa kehitystyötä: ”En tiedä, kuinka kykenemme siihen”
Kuva: Getty Images
Alpha Taurin tallipäällikkö Franz Tost on huolissaan formuloiden heikkojen talousnäkymien vaikutuksista kauden 2022 autokehitykseen.
Koronaviruspandemia on riepotellut koko maailmaa jo kuukausien ajan. Yhteiskuntien sulkeminen on johtanut luonnollisesti talousongelmiin kaikilla aloilla.
Myöskään moottoriurheilu ei ole säästynyt vaikeuksilta. Useat tallit ovat joutuneet sulkemaan tehtaitaan ja lomauttamaan henkilöstöään.
Aiemmin Toro Rosson nimellä tunnettu Red Bullin sisartalli Alpha Tauri majailee Italiassa, joka on yksi pahiten koronaviruksesta kärsineistä maista. Tunnelmat eivät ole tallin leirissä kovinkaan optimistiset.
– Olen hyvin huolissani ensi vuodesta. Vaikka voimmekin ottaa enimmäkseen tämän vuoden auton ensi vuodellekin, on meidän suunniteltava ja rakennettava täysin uusi auto vuodeksi 2022 enkä tiedä kuinka kykenemme siihen taloudellisesti, Tost tuskaili.
– Noin suuren projektin käynnistäminen vaatii todella paljon rahaa. Jää kuitenkin nähtäväksi. Asia on päätetty tehtäväksi näin. Olisin itse siirtänyt sääntöuudistuksia vuoteen 2023, mutta FOM ja FIA ovat päättäneet toisin. Nyt meidän on otettava siitä parhaamme irti, itävaltalainen linjasi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”